Erikoisruokavaliot

Thaikeittiötä pidetään taivaallisen herkullisena mutta myös terveellisenä!

Rasvaa käytetään melko vähän ja on harvoin eläinperäisiä. Tuoreita kasviksia ja yrttejä löytyy myös joka annoksesta. Boon Namissa makujen tasapaino muodostuu laadukkaista, käsin tehdyistä raaka-aineista. Tunnemme tuotteemme kun omat taskumme, sillä valmistamme kaikki curryt, tahnat ja kastikkeet alusta asti itse.

Erikoisruokavaliot huomioimme aina yksilöllisesti.

Mikäli seurueessanne on erikoisruokavalio, suosittelemme valitsemaan maistelumenun.
Täten keittiömme vastaa siitä, että seurueen kaikki ruokailijat pääsevät samanaikaisesti maistelemaan yhtä paljon.

Gluteeniton ja Laktoositon

Thaikeittiössä käytetään hyvin vähän maitoa tai vehnää. Boon Namin menut ovat suolaiselta osaltaan täysin maidottomia ja gluteenittomia. Gluteenia ja maitoa käytämme lähinnä jälkiruoissa, jotka muokkaamme ruokavalioonne helposti.
Soijamme on keliakialiiton hyväksymää.

Kasvisruokavalio

Kaikista menuistamme on kasvis- sekä vegaaninen versio saatavilla. Toki menun saa myös ilman punaista lihaa tai lihattomana. Maistelumenut tarjoilemme aina pöytäseurueittain mutta osa seurueista voi hyvin menun tämän kasvisversiona. Katso kasvismenut TÄSTÄ
Myös à la carte listaltamme löytyy lukuisia kasvisvaihtoehtoja.

Raskausruokavalio

Emme käytä menuissamme pastöroimattomia maitotuotteita tai kypsentämättömiä lihoja tai mereneläviä. Menumme soveltuvat sellaisenaan raskausruokavalioon.

Allergiat

Menun saa myös ilman kalaa, äyriäisiä tai mereneläviä. Thaimaalaisittain käytämme kala- ja osterikastiketta laajasti myös liharuoissa. Tarkastamme aina näiden sopivuuden viimeistään paikan päällä. Myös pähkinätön ja kanamunaton menu onnistuu hyvin.

Boon Namin ruoalle haasteelliset erikoisruokavaliot:

Ei chiliä missään muodossa
Ei valkosipulia tai sipulia missään muodossa
Ei sitrusta missään muodossa
Ei kookosta missään muodossa

Mikäli pienet määrät marinadeissa, maustesekoituksissa ja kastikepohjissa sopivat, niin voimme tarjoilla menun.
Muissa tapauksissa, olethan meihin yhteydessä info@boonnam.fi

Tiedämme kaikista erikoisruokavalioista mieluusti etukäteen.

TERVETULOA!